lauantai 9. elokuuta 2008

Kuninkaan kotona



Elvis osti Gracelandin vuonna 1957, siihen aikaan huomattavan kalliilla 100 000 dollarin hinnalla. Elvis asui siellä kuolemaansa asti ja on läheisineen myös haudattu tilalle suihkulähteen viereen. Tila on melko iso. Siellä on mm. hevostalli, toimistorakennus, palkintorakennus, pelisali, taloja joissa vieraat yöpyivät ja tietenkin kartanomainen päärakennus, joka oli ehkä yllättävän pieni ja kotoisa. Ainoastaan alakerta ja kellari ovat auki turisteille, yläkerta oli ja on edelleen yksityisaluetta. Alakerrassa ovat Elviksen isän ja äidin makuuhuone, olohuone, ruokatila, keittiö ja "viidakkohuone". Kellarissa on tv- ja pelihuone, joissa Elvis kavereidensa kanssa vietti aikaa. Sisustus on aikakautensa näköistä ja joka huone on eri tyylinen. Tilan vieressä on pieni kirkko, jonka pihan kautta Elvis livahti portilla partioivien faniensa ohi. Priscilla on sittemmin ostanut kirkon ja nyt siellä järjestetään päivittäin häitä, erityisesti tänään: 080808, you know.

Vastakkaiselle puolelle Elvis Presley bulevardia on koottu muuta Elviksen omaisuutta. Tyttären Lisa Marien mukaan nimetty yksityislentokone, jonka hienoa varustelua pääsee katsomaan. Pienempi lentokone, joka oli lähinnä managerin käytössä. Auto- ja moottoripyöräkokoelma, muita huvitteluun tarkoitettuja ajopelejä ja laaja esiintymisasukokoelma (niitä kuuluisia Elvis-haalareita). Lisäksi muita näyttelyjä, matkamuistomyymälöitä ja ravintoloita. Olimme ostaneet VIP-liput, koska emme halunneet jonottaa, ja silti käytimme Gracelandissä yli kolme tuntia aikaa. Paljon mielenkiintoista nähtävää. Elvis ei kuulemma koskaan heittänyt mitään tavaraa pois. Gracelandissä vierailee vuodessa noin 700 000 turistia, käy sinäkin!

Ei kommentteja: